Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. heinäkuuta 2015

Olen Pavlovin koira

Olen kehittänyt työperäisen addiktion. Kahviin. Kotona ei tule pieneen mieleenkään keitellä sumppeja - tai miehelleni kyllä välillä keitän, mutta itse juon kahvitteluaikoihin lähinnä vihreää teetä. Tarkemmin muistellen lankesin ylipäätään kahvin pauloihin ensimmäistä kertaa vasta esikoista odottaessani. Väsymys oli silloin niin lamauttavaa, että kerran jopa nukahdin kesken työpäivän otsa näppäimistölle. Kupponen kahvia auttoi pahimpien haukotusten yli. Sitten tulikin taas usean vuoden kahvipaussi. Mutta annas nyt, kun astun sisään toimistolle, sisäinen kahvikissani hyrähtää heti hereille ja kehrään kun kuuma kuppi lämmittää sormia. Ja sitten taas illalla, kun toimiston ovi sulkeutuu selän takana, menee kahvinhimo totaaliseen off-asentoon. Kesälomalla join yhden (1) latten. Ei kuulunut kuvioon. Olen siis ehdollistunut kuin koirat Pavlovin kuuluisassa testissä. Toimistoympäristö saa minut kuolaamaan kahvinkeittimen suuntaan.